Kemianteollisuuden innovaatiopalkinto Fortumin ajoneuvojen akkuja hyödyntävälle kierrätysteknologialle

Kemianteollisuus ry. palkitsee joka toinen vuosi alan toimijoita innovaatiopalkinnolla, jonka suuruus on 30 000 euroa. Vuoden 2022 palkinnon voitti Fortumin ajoneuvojen akkuja hyödyntävä kierrätysteknologia, jonka kehityksen juuret ovat Smart Chemistry Parkissa. 

Nyt palkittu ajoneuvojen akkujen kierrätysteknologian juuret ovat Crisolteqissä, jonka Fortum osti vuonna 2020. Crisolteq oli yksi Raisiossa sijaitsevan Smart Chemistry Parkin alkuperäisistä yrityksistä. Smart Chemistry Park on yritysten ja Turku Science Parkin yhdessä 2015 käynnistämä bio- ja kiertotalouden innovaatioalusta ja verkosto, sekä kasvuyritysten sijoittautumispaikka Raisio Oyj:n, tehdasalueella. Fortumin nykyisin omistaman kemiallisen kierrätysteknologian tutkimus- ja kehitystyö tehdään edelleen Raisiossa Smart Chemistry Parkissa.

Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto perusteli Fortumin palkitsemista muun muassa sillä, että heidän teknologiansa on juuri sitä mitä hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa tarvitaan, sillä liikenteen ja logistiikan sähköistyminen etenee vauhdilla ja siinä akkuteknologia on tärkeässä roolissa.

Turku Science Park on myös mukana tukemassa liikenteen ja yhteiskunnan pyrkimyksiä vähentää fossiilisten raaka-aineiden käyttöä sähköistymisen avulla. Tätä työtä tehdään EAKR-rahoitteisessa Kasvua sähköistymisen yritysekosysteemeistä -hankkeessa.

Innovaatiopalkinnossa palkittiin myös toinen merkittävä kiertotaloustoimija Meriaura, heidän luomukelpoisen mädätysjäännöspohjaisen kierrätyslannoitteen Gaia NPK:n osalta.

Lue uutinen Kemianteollisuuden sivuilla.