Smart Chemistry Parkin yritysten ydinosaaminen on kemia ja sen eri osa-alueet. Smart Chemistry Parkin yritykset ovat edelläkävijöitä omilla liiketoimintasektoreillaan. Erityisosaamisellaan yritykset tarjoavat palveluita ja tuotteita tai teknologiaosaamista monelle teollisuussektorille, esimerkiksi metalli-, energia-, paperi&pakkaus-, rakennus- ja luonnontieteiden aloille. Smart Chemistry Parkin yrityksiin kuuluu myös konsulttiyrityksiä, joiden osaaminen täydentää arvoketjua palveluilla, kuten kemikaaliturvallisuus ja immateriaalioikeudet.


CH-Bioforce on vuonna 2016 perustettu maailman parhaan biomassan fraktiointitekniikan kehittäjä. Yrityksen teknologialla voi erotella teollisen puuhakkeen sen kolmeen eri pääainesosaan: hemiselluloosa (96 % puhdasta), rikitön ligniini ja selluloosa (98 % puhdasta).

Teknologian perustana on syvällinen biomassakemian tuntemus. CH-Bioforce yhdistää nerokasta kemiaa innovatiiviseen reaktorisuunnitteluun ja prosessinhallintaan. Prosessin toimintakustannukset ja pääomamenot ovat hyvin alhaiset perinteisiin paperimassaprosesseihin verrattaessa. Selluloosakuitua voidaan käyttää liukenevana massana, mutta myös paperin ja pahvin valmistuksessa.


CH Polymers

Vuonna 2009 perustettu CH-Polymers toimittaa korkealaatuisia sidosaineita pigmenttipinnoitteille sekä kuitukangas-, maali- ja rakennusteollisuudelle. Yrityksen sidosaineita käytetään teknisesti ja kaupallisesti erittäin kilpailukykyisien tuotteiden valmistukseen. Räätälöidyt ratkaisut perustuvat asiakkaiden tarpeisiin, mitkä kehitetään ja tuotetaan yrityksen laboratoriossa sekä huippulaadukkaalla tuotantotehtaalla.


FP-Pigments on erikoistunut korkean suorituskyvyn pigmentteihin erilaisissa sovelluksissa. Yrityksen ainutlaatuisia läpikuultamattomia pigmenttejä käytetään useissa eri sovelluksissa ympäri maailman.

Korkean suorituskyvyn erikoispigmenteillä on ainutlaatuisia ominaisuuksia, joiden ansiosta ne voivat korvata perinteiset pigmentit tuoden samalla tuotteeseen lisäarvoa antavan efektin. FP-Pigmentsin tuotteita voidaan käyttää lopputuotteen ympäristöprofiilin parantamiseen, sillä ne voivat pienentää tuotteen hiilijalanjälkeä. Yrityksen portfolio sisältää tuotesovelluksia maaleille ja pinnoitteille, paperille ja pahville, muoveille, tulostusmusteille ja muille pigmenttejä käyttäville teollisuudenaloille.


Chementors

Chementors Oy auttaa yrityksiä kemikaaliturvallisuutta koskevien lakien viidakossa. Chementorsin palveluissa korostuu kokonaisvaltainen lähestymistapa – yritys käsittelee kaikkia kemikaaliturvallisuuteen liittyviä asioita avaimet käteen -periaatteella.

Chementors on globaali yritys, joka yhdistää maailman kemikaaliturvallisuuden alan. Globalisaation ja eri kemikaalilakien taustalla olevan GHS-järjestelmän vuoksi Chementorsin toimintoja ei ole rajattu yhteen markkina-aluesegmenttiin tai maahan. Chementors auttaa asiakasta kohtaamaan kemikaali- ja ympäristöturvallisuuden erilaiset ja yhä vaativammat haasteet.


CrisolteQ Oy on vuonna 2005 perustettu erilaisten aineiden talteenottokykyyn keskittynyt palveluyritys. Yritys hyödyntää pääasiallisesti metallurgian ja kemianteollisuuden sivuvirtojen arvokkaita ainesosia ja kerää ne talteen uusiksi tuotteiksi.

CrisolteQ on matkalla suureksi teollisuustoimijaksi suomalaisessa kiertotaloudessa. Suurista sivuvirroista pystytään keräämään metalliaineita, kuten esimerkiksi nikkeliä, kromia ja rautaa, joita voidaan kierrättää ja käyttää uutena materiaalina huipputeknologiassa. Crisolteq on osa Fortumia.


Montisera

Vuonna 2012 perustettu Montisera on biofarmaseuttinen yritys, joka keskittyy löytämään, kehittämään ja kaupallistamaan uusia hoito-oppeja eri tautialueille hyödyntämällä omia ja kumppaneiden tuotealustoja. Montisera hödyntää uutta lääkekehitysstrategiaa ja korostaa lääkekehitysyhtiöiden, bioteknologian yritysten, akateemisen kentän, yksittäisten tutkijoiden ja sijoittajien välisen yhteistyön voimaa.

Yritys hyödyntää laajasti bioaktiivisia molekyylejä. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimustuloksista kehitetään projekteja ja uutta liiketoimintaa, jonka lopputuloksena syntyy lääketuotteita sekä biotalouspohjaisia aktiivisia molekyyleja ja luonnontuotteita. Tällä hetkellä Montisera kehittää uutta US- ja EPO-patentoitua yhdistettä, jolla hoidetaan riippuvuusongelmia, kuten esimerkiksi alkoholismia. Lisäksi yritys kehittää yhdistettä, patentoitua kuusiuutetta, jolla hoidetaan ja ennaltaehkäistään alavirtsatievaivoja.

Montisera perustettiin valtuuttavaksi kehitysyhtiöksi. Se toimii virtuaalisesti ja ketterästi hankkien innovaationsa lähinnä suomalaisen akatemian kentältä sekä suomalaisista tutkimuslaitoksista. Näin vältetään investoinnit omiin laboratorioihin tai laajaan henkilökuntaan. Lean-oppien mukainen organisaatio mahdollistaa nopeat hallintopäätökset, ja suhteet sekä sijoittajiin että ostajiin perustuvat palkitseviin malleihin ja yhteistyösuhteisiin.


Nanol

Vuonna 2010 perustettu Nanol® Technologies Oy kehittää ja tuottaa nanoteknologiaan perustuvia voiteluöljyn lisäaineita. Nimi Nanol® kuvaa voiteluteknologian huippusaavutusta: nano-ohuen kalvon luomista kitkapinnoille kitkan ja kulumisen vähentämiseksi.

Yrityksen missiona on tuottaa ratkaisuja, jotka mahdollistavat öljyn ja polttoaineen käytön vähentämisen sekä pidentävät moottorin ja koneen tärkeimpien komponenttien elinikää. Innovatiivinen ja patenttisuojattu voiteluöljyn lisäaine muodostaa suojaavan ja itsekorjaavan, nano-ohuen kalvon ainoastaan kitkapinnoille.

Kaikki tuotteet perustuvat innovatiiviselle teknologia-alustalle, joka hyödyttää moottorin suorituskykyä ainutlaatuisella tavalla vähentämällä kitkaa ja kulumista. Lähes jokaisen mekaanisen laitteen kohdalla saavutettaviin hyötyihin kuuluu myös suurempi toiminta- ja energiatehokkuus, komponenttien pidempi elinikä ja vähentyneet haitalliset päästöt.


Preclin Apps Ltd

PreclinApps Oy on lääketieteelliseen teknologiaan keskittynyt yritys, joka kehittää ja kaupallistaa tuotteita prekliinisen lääkekehityksen markkinoille.

Yrityksen ydintuotteita ovat polymeeripohjaiset, pitkäaikaiset lääkeannostelujärjestelmät, jotka on suunnattu prekliiniseen eläintutkimukseen ja eläinlääketieteen käyttöön. Polymeeriteknologia mahdollistaa tasatahtisen lääkeaineen vapautumisen viikkojen tai jopa useiden kuukausien ajalla ja auttaa samanaikaisesti toteuttamaan paremmin eettisiä 3R-periaatteita eläintyössä. Yrityksen laaja asiantuntemus lääkekehityksestä, prekliinisestä tutkimuksesta ja lääketieteellisestä teknologiasta auttaa muita yrityksiä kehittämään kliinisesti ennakoivia, korkealaatuisia tutkimusmalleja alhaisemmilla kustannuksilla.


Rebio Technologies on lääkekehitysyhtiö, jonka tavoitteena on luoda uusia ja optimaalisia ratkaisuja pitkäaikaiseen lääkeannosteluun korkean lisäarvon tuotteissa, joissa ei ole vielä löydetty parhaita annostelumenetelmiä.

Polymeeriformulaatiotiimimme muodostuu erittäin kokeneista ammattilaisista, joilla on vuosikymmenten kokemus pitkäaikaisten annostelutekniikoiden ja -tuotteiden tutkimuksesta, kehittämisestä ja valmistamisesta. R&D yksikkömme toimivat sekä Isossa-Britanniassa että Suomessa.

Olemme kehittäneet injektoitavan annosteluteknologian (SISUTM), joka mahdollistaa annostelun viikosta kuukausiin sekä pienmolekyylisille että biologisille peptidi- ja proteiinimolekyyleille. SISUTM teknologia perustuu kahden apuaineen (polymeerin + bioyhteensopiva liuotin) ja aktiiviaineen kombinaatioon, joka on helppo kaupallistaa. Teknologia ei perustu prodrug-menetelmiin.


Finnpatent

Finnpatent Oy auttaa yrityksiä immateriaalioikeuksiin (IPR) liittyvissä asioissa. Palvelujen avulla yritykset säästävät aikaa ja rahaa ja pystyvät kohdentamaan IPR-suojansa liiketoimintastrategiaa tukevaksi sekä minimoimaan immateriaalioikeuksiin liittyviä riskejä.

Yritys tarjoaa esimerkiksi seuraavia palveluja: IPR-portfolion hallinnointi, kilpailijoiden tarkkailu, IPR-strategioiden luonti ja päivitys yhdessä asiakkaan liiketoimintajohtajien kanssa, uutuus- ja patentoitavuushaut sekä toimintavapausanalyysit. Finnpatent Oy pystyy edustamaan asiakkaitaan suomalaisissa ja eurooppalaisissa patenttitoimistoissa sekä useita EU-maita kattavassa Unified Patent Court -tuomioistuimessa. Lisäksi yritys laatii myös patentti- ja hyödyllisyysmallihakemuksia ja haluttaessa huolehtii syytteistä, puolustuksesta, valituksista ja oikeudenkäynneistä.